Mitä uutta teknologiaa nettivedonlyönti hyödyntää?

Vedonlyönti netissä vetää puoleensa suurinta osaa urheilukansasta jo pelkästään sen tuoman kätevyyden ja helppouden takia. Vedonlyöntialustat kulkevat mukana puhelimella joka paikkaan. Nykyiset vedonvälittäjät ovat kuitenkin ottaneet huomioon myös modernin pelaajan tarpeet. 

Ne ovat tuottaneet jatkuvasti uusia vetotuotteita ja haluavat tarjota yhä monipuolisempaa vedonlyöntiä, esimerkiksi World cup bets tulevaan jalkapallon MM-kilpailuun Qatarissa. Suuret tapahtumat ovat aina parasta aikaa vedonlyöjälle seurata eri vedonvälittäjien antamia erikoispalveluja ja kampanjoita.

Ne eivät kuitenkaan pääty pelkästään erilaisiin vetoihin, koska vedonvälittäjät ovat ottaneet käyttöönsä useita moderneja teknologioita. Esittelemme niistä muutaman seuraavaksi.

Otteluiden striimit livenä tai animoituina

Tänä päivänä sinun ei tarvitse istua television ääressä aina kun haluat seurata suuria otteluita, voit tehdä sen vedonlyöntisivustonkin kautta. Vedonvälittäjien tarjonnasta löytyy joko suora live-stream ottelusta (yleensä englanninkielisenä tai ilman selostusta) tai vaihtoehtoisesti tietokoneella tehty animaatio ottelun tapahtumista.

Jos siis matkustat bussissa tai istut vaikka kirjastossa, jossa täytyy olla hiirenhiljaa, avaa jokin otteluanimaatio ja seuraa tapahtumia tarkan tarkasti suoraan näytöltäsi. Näet animaatiosta reaaliajassa kenellä on pallo, mihin suuntaan pallo liikkuu tai saiko joku rangaistuksen. 

Virtuaaliurheilua kahdella eri tavalla

Olet ehkä kuullut sanan virtuaaliurheilu. Kyseessä ei ole kuitenkaan esports, vaikka hyvin yleisesti se siihen sekoitetaankin. Virtuaaliurheilussa lyödään vetoa täysin tietokoneella luoduista otteluista, mutta tänä päivänä otteluita – ja sen myötä tapoja lyödä vetoa – on monenlaisia.

Tunnetuin ja vanhin virtuaaliurheilun muoto on yksinpelit, joita pelataan kuin mitä tahansa kasinopeliä. Avaat pelin ja se lataa sinulle heti valitsemasi lajin otteluita, aivan kuten aloittaisit pelaamaan videopelejä. Tätä kutsutaankin instant-pelaamiseksi eli sinun ei tarvitse odotella esimerkiksi seuraavan ottelun alkamista kuten toisessa virtuaaliurheilussa.

Muodostat vetokuponkisi ruudulla näkyvistä vetovaihtoehdoista ja voit myös tiirailla fiktiivisiä tilastoja, joiden perusteella voit ehkä saada käsityksen osanottajien voimasuhteista. Peli käynnistyy ja se kestää lajista riippuen muutamasta sekunnista pariin minuuttiin, jonka jälkeen kuponkisi voitot maksetaan.

Toinen on vielä kehittyneempi ja siitä käytetään monta erilaista nimeä, kuten videomatsit. Tällä kertaa pelaat jatkuvasti pyöriviä, aidoista liigoista simuloituja otteluita, jotka on muodostettu muokkaamalla videokuvia oikeista otteluista. 

Voit valita mitä liigaa haluat esimerkiksi pelata ja voit lyödä siitä vetoa ruudulla näkyvillä vetovaihtoehdoilla annetun aikarajan sisällä. Pelit pyörivät jatkuvasti ja kyseessä voivat olla myös täydet kaudet, jolloin veikkaat myös kauden voittajaa. 

Tällöin simuloituja otteluita pelataan useita peräkkäin aina kunnes tietty sarjakausi päättyy. Aidonnäköiset ottelut ovat oiva tapa harjoitella vedonlyönnin aakkosia, vaikkei kyseessä olekaan oikeat urheilutapahtumat.

Fantasy Leagues -fantasialiigat

Varsinkin jalkapallon fantasialiigat ovat kovatasoisia vedonlyöjien suosikkeja. Niissä osallistujat muodostavat itselleen joukkueen oikeista sarjapelaajista, joiden edesottamusten perusteella he sitten saavat myös pisteitä. Siinä yhteen ottavat siis varsinaisten suursarjojen tilastot, pelaajien lisäksi. 

Comments are closed.